Kerron teille yhden onnistuneen työllistymistarinan💫
Vaikka alku lähtökohdat eivät sitä olleet.
Tämä asiakkaani irtisanottiin, koska hän oli uhka johdolle. Hän työskenteli esimiehenä isossa firmassa.
Hänen kaikki alaiset pitivät hänestä ja voitte kuvitella sitä itkun määrää, mikä alaisille tuli, kun hänet irtisanottiin pitkän työrupeaman jälkeen.
Hän tuli uravalmennukseeni. Näin, että tämä irtisanominen oli tehnyt hänelle trauman. Mielestäni kaikki irtisanomiset, Yt neuvottelut tekevät meille jonkinmuotoisen trauman. Riippuu ihmisestä.
Puoli vuotta kuljin hänen rinnallaan viikottain käyden läpi hänen irtisanomistaan, siihen johtaneita syitä, työuraansa, osaamistaan, yhdessä miettien, mikä voisi olla se suunta, johon hän nyt on valmis, innostunut, motivoitunut lähtemään työurallaan.
Viikko viikolta asiat kevenivät, selkiytyivät ja näin kuinka motivaatio täysin uutta uraa kohti innosti häntä laittamaan parastaan työnhaussa.
Joka viikon tapaamisissa reflektoimme, mietimme, pohdimme yhdessä, mikä on se seuraava askel, jonka hän on valmis ottamaan. Sitä kohti työnsin häntä lempeästi, mutta ratkaisukeskeisesti.
Lopputulemana hän sai itselleen juuri hänen näköisen hänelle merkityksellisen työpaikan, jota ei osannut edes kuvitella itselleen etukäteen.
Toki itse näin uravalmentajana, että siellä se on. Ne piti vain keskustelun, reflektoinnin, konkreettisten coaching tehtävien jne kautta kaivaa hänestä esille.
Haluaisitko sinä tulla uravalmennukseen ?
Lähdetään yhdessä hakemaan sinulle se merkityksellinen ura💫
Uravalmentajasi Anne
Työllistymis tarina